Ensimmäisen luokan alku on kiireistä aikaa opettajalle. Kiirettä lisäsi entisen Martikanpellon koulun sulautuminen osaksi Joutsenon koulua. Mutta, nyt on valokuvien julkistamisluvat saatu ja vihdoinkin pääsin alkuun juttujen julkaisun kanssa :)

Aloitimme elokuussa koulunkäynnin Joutsenon koulun 1c luokassa. Kahdeksan innokkaan ekaluokkalaisen lisäksi luokassa työskentelee erityisluokanopettaja ja koulunkäyntiavustaja. Kaiken alkusähinän jälkeen pääsimme tutustumaan koulumme saamiin uusiin Windows Surface2 tabletteihin. Aloitimme koneisiin tutustumisen kameran käytön harjoittelulla. Oppilaat oppivat nopeasti ottamaan kuvia ja ensimmäinen varsinainen projektimme oli koulun pihan luonnon kuvaus. Oppilaat työskentelivät koneilla parittain ja kuvasivat koulun pihalta löytämiään kasveja. Vilkkaat oppilaani keskittyivät hyvin työskentelyyn ja saivat nopeasti kuvattua kasveja eri kuvakulmista. Luokassa nimesimme kasvit ja parit valitsivat ottamistaan kuvista parhaat tulostettaviksi. Valmiit kuvat liimattiin uuden ympäristötiedon vihkon kansikuvaksi.

Toinen projektimme liittyi käynnissä olevaan  yhteistyöhön yläkoulun yhdeksännen luokan kanssa. Vapaaehtoiset ysiluokkalaiset toimivat puoli tuntia viikossa apuopettajina luokassamme. Heidän kanssaan otimme käyttöön oppikirjoihin liittyviä oppilaiden verkkotehtäviä. Isojen oppilaiden avulla saimme liitetyksi aloitusnäyttöön kuvakkeet, joista oppilaat pääsevät verkkotehtäviin. Oppilaani tarvitsevat paljon aikuisen jakamatonta huomiota ja välitöntä palautetta ja näillä tunneilla he saivat molempia. Palautetta tuli sekä ysiluokkalaisilta että opetusohjelmalta. Kun oppilaat olivat harjoitellet isojen oppilaiden avulla kirjautumaan koneelle ja siirtymään tehtäviin, niin seuraavalla kerralla samat hommat onnistuivat pareittain  oman luokan oppilaan kanssa.