Olen jo muutamaan kertaan maininnut siitä, kuinka työskentely on tablettien myötä siirtynyt kirjan kappaleiden läpikäymisestä kohti projektiluontoista oppimista. Otamme käsittelyyn jonkin aiheen, etsimme siitä tietoa, prosessoimme sitä ja lopulta esitämme oppimamme muille. Olen pyrkinyt myös siihen, että oppilaat saavat itse valita toimintatapansa asian käsittelyyn ja toiminut itse enemmän avustavassa roolissa, kuin luokan edessä totuutta julistavana auktoriteettina.

Olimme tehneet ryhmätöitä maatilan eläimistä ja halusimme jatkaa maatilan käsittelyä luomalla oman maatilamme: oppilaiden tuli suunnitella minkälainen maatila heillä on, mitä eläimiä, viljoja, hyötykasveja ja muita mahdollisia tuotteita siellä tuotetaan, mitä tuotteita raaka-aineista tehdään ja pyrkiä hieman selvittämään minkälaisia määriä maatila tuotteita pystyy tuottamaan. Annoin oppilaille vapaat kädet toteutukseen.

Osa oppilaista lähti piirtämään maatilaa perinteisesti paperille, ensin ihan kuvana ja sitten karttakuvana, muutama alkoi ensin keräämään listaa asioista, joita maatilalleen haluavat: joku rupesi tekemään käsitekarttaa jne. Ehkä mielenkiintoisimmat ideat olivat QR-koodeilla varustettu pienoismalli, jossa koodit skannaamalla saa tietoa maatilasta - kun skannaat koodin lammaslaitumesta, ilmestyy laitteesi näytölle oppilaan etsimät ja kirjoittamat tekstit kyseisen maatilan lampaista, niiden määristä ja tuotteista, joita niistä saa ym. Toinen luova ratkaisu oli muutamien oppilaiden valitsema Minecraftilla toteutettu maatila. 

Minecraftilla pystyi mallintamaan maatilan paljon karttakuvia tai pienoismalleja monipuolisemmin ja maatilan tarkastelu onnistuu erinaomaisesti: käsitys maatilasta välittyy paljon paremmin, kun itse vaeltaa rakennusten, peltojen ja kala-altaiden joukossa. Minecraftiin on myös sisäänrakennettu perinteiset maatilan eläimet, joista esimerkiksi kanat munivat, lehmät tuottavat maitoa ja niin edelleen. Oppilaat lähtivät myös innolla etsimään tietoa siitä, kuinka lähellä todellisuutta Minecraftin tuotantomäärät ovat ja pystyivät rakennuksiin kiinnitettävillä kylteillä lisäämään tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon ja minkälaisia tuotteita vaikkapa kanalasta saadaan. Hienoa oli myös se, että oppilaat pystyivät itse sallimaan muiden pääsyn heidän maatilalleen ja keskusteluja sivukorvalla kuunnellessani selvisi, että oppilaat olivat myös vapaa-ajallaan vaeltaneet tutkimassa ja hakemassa ideoita toistensa maatiloilta.

Itse en ole Minecraftia koskaan edes avannut, eikä minun tarvinnut opettaa sen käyttöä - oppilaat itse keksivät tavan toteuttaa tehtävä ja tiesivät kuinka homma toimii. Tuotokset olivat myös paljon hienompia ja innovatiivisempia, kuin mitä itse olisin keksinyt tai osannut ohjeistaa ja minun roolikseni jäikin oikeastaan sen varsinaisen oppisisällön ujuttaminen oppilaiden luovaan työhön, Tiedon liittäminen toimintaan oli erittäin helppoa, kun oppimisväline oli oppijalla hallussa - aikaa ei siis kulunut välineen opetteluun, vaan pystyimme keskittymään opiskeltavaan asiaan... Tämän suhteenhan tilannehan on toki sama, kuin perinteisessä kirjamallissa, mutta näin toteutettuna motivaatio on aivan eri tasolla. Motivaatiosta kertaa mm. se, että kotitehtäviä ei tarvinnut antaa - töitä maatilan eteen tehtii vapaa-ajalla ihan vapaaehtoisesti.

Haasteita tällaisessa toiminnassa lisää se, että erilaisia toimintatapoja on todella paljon ja yhteinen neuvominen on melko hankalaa - samat vinkit kun eivät käy kaikille. Onneksi tällä tavalla asiaa käsitellessämme jokainen pystyy tekemään itsenäistä työtä ja vaikka neuvoisin yhtä oppilasta pidempään, niin muiden työskentely ei junnaa paikoillaan.

Kuvat: 
Leevi Lehtonen